Viemärin haju on epämiellyttävä ja valitettavan yleinen vaiva. Viemärin hajua ei kuitenkaan kannata sietää pitkään, sillä se voi vaikuttaa sisäilman laatuun.

Viisi vinkkiä miten viemärin hajun voi välttää

  1. Laske vettä lattiakaivoon ja pesualtaaseen. Usein jo pelkästään veden laskeminen hajulukkoon voi helpottaa hajua. Tämä toimii yleensä silloin, jos vesipisteitä ei ole vähään aikaan käytetty ja haju- tai vesilukko pääsee kuivumaan.
  2. Puhdista lattiakaivon ja pesualtaan hajulukko. Hajulukkoon kerääntyy hiuksia ja pesuainejäämiä, jotka ajan myötä alkavat haista ikävästi.
  3. Tarkista viemäreiden kunto kuvauksellaAina hajun tai tukoksen lähde ei ole nähtävissä tai poistettavissa kotikonstein. Kuvauksella näet, missä kunnossa koko putkisto todellisuudessa on.
  4. Vältä hiuksien ja ruoanjäämien kulkeutumista viemäriin. Ajan myötä pienetkin määrät tukkivat viemäriputken, aiheuttavat hajuhaittoja ja pidemmällä aikavälillä syövyttävät putkea.
  5. Reagoi pienimpiinkin hajuihin ja tukkoisuuteen. Haiseva ja/tai tukkoinen viemäri lyhentää putken käyttöikää. Tukkeutuneet viemäriputket keräävät ympärilleen lisää ainesta ja haurastavat seinämän materiaalia.

Martat neuvovat marttakoulun ohjeissa hyviä vinkkejä puhdistamiseen ja säännölliseen huoltoon. Jos viemärin haju ei katoa kotikonstein tai hajun lisäksi viemärit menevät ajoittain tukkoon, on hyvä kutsua ammattilainen apuun. Vesmenin maksuttomalla viemärikuvauksella selvität vanhojen viemäriputkien kunnon ja näet itse miltä putket näyttävät.

Ilmainen viemärikuvaus omakotitalollesi

Tilaa Vesmenin ilmainen viemärikuvaus yli 50 vuotta vanhalle omakotitalollesi. Klikkaa ja lue mitä ilmainen kuvaus sisältää!